Sivut

23. tammikuuta 2014

Pakkasaamun kuutamo




Pakkasaamun kuutamo. Naapureiden imetykseksi hiippailin pitkin pusikoita ja peltoja kamera ja jalusta kainalossa. Työaamun liikenne humisi jossain kaukana ja autojen valot välähtelivät, kun kykin kameran kanssa kahdestaan jäätävässä hiljaisuudessa.

12. tammikuuta 2014

Hyvät ja pahat päivät




Paha päivä. Aivastin ja vyö hajosi. Vaaka sai pikimmiten uudet paristot.

Hyvä päivä. Hiljalleen leijuva lumi valaisi maiseman, nuotiolla savustui kala, neuloin palmikkopipon ja olin vuorena joogassa.

5. tammikuuta 2014

Aurinko otti silmiin

 

 
Aurinko pilkahti hetkisen verran. Sattui silmiin. Silmäparat kun eivät ole moiseen valonmäärään tottuneet viime aikoina.

Olen viisi päivää miettinyt uuden vuoden lupauksia, vaikken niitä yleensä teekään. Enkä varsinkaan kerro ääneen. Päädyin näihin: Yritän heittää ruokaa mahdollisimman vähän pois. Pidän itsestäni ja läheisistäni huolta. Opettelen jonkin uuden tai melkein uuden käsityötekniikan. Irrottaudun joksikin aikaa Facebookista.

3. tammikuuta 2014

Vuosi 13 ja 13 kuvaa




 




 


 
 


Tein joulun pyhinä viime vuoden valokuvista kuvakirjan. Jäi niitä vielä tännekin.

Hyvää alkanutta vuotta 2014!