Huopahelmet hangella ja aamuinen pakkasusva.

Tämän vuoden ensimmäiset kahvit ulkona,

etupihalla lumivallien ymäröimänä.

Tiiliseinä suojasi tuulelta

aurinko lämmitti kasvoja, teki ehkä pari pisamaa nenän päähän.

Helmikuun valo on erilaista kuin sydäntalven vähäinen kajo. 

Se on lupaus keväästä.

En pidä ystävänpäivän keinotekoisuudesta ja kaupallistamisesta. Yritän muistaa olla onnellinen ystävistäni muulloinkin kuin kerran vuodessa.

SPR hakee ystävätoimintaan ihmisiä, jotka osaavat kuunnella. Muita ominaisuuksia ei tarvita. On hyvä, että näin sydänkorttien ja halinallejen päivänä meitä muistutetaan siitä, ettei kaikilla ole ystäviä, ei edes yhtä ihmistä, jonka kanssa jutella.

Hyvää ystävänpäivää kaikille virtuaaliystäville!

Pakkasen puremia poskia, jäätyneet auton ikkunat ja silmiinpistävän kirkas helmikuun valo.

Tällä pakkasella kaikki hidastuu; ihmiset, autot, aika jähmettyvät. Mittari näytti aamulla -30 astetta. Mentiin äänestämään ja sen jälkeen ei ole tehtykään mitään. Makoiltu ja syöty vaan, katsottu telkkaria ja lueskeltu, kuunneltu narisevia nurkkia.

Toinen lapsi oli harkoissa, toinen kaverilla, ja minä nukuin päiväunet kuin hylje. Raahasin patjan takan eteen ja kääriydyin viltin sisään. Sitten taas syötiin. Mikä se on kun koko ajan tekee mieli syödä,  lämmintä keittoa, pastaruokia ja suklaata. Luin lehdestä, että siperialaiset aloittavat valaanrasvan syönnin loka-marraskuussa, jotta selviävät talvesta. Sitä ei kyllä tee mieli.  

Eilen illalla peittelin lapsen sänkyyn.

- Hyvää yötä, mun muruseni.

- Eikö ole hyvä, etten ole sun surusesi.

Painetaan villasella

Kuuden euron kirppislöytö. Joku on käsin neulonut, tehnyt ison työn. Liekö joku toinen myynyt?

Kannatti ostaa jo kauniiden nappien takia.

Tuubi paljettilangasta. Tämän verran voi bling-blingiä olla!

                               

                                 Tämän neuloin joskus 1990-luvun alussa. Lämmittää edelleen!

                                                          Kerran purettu. Nyt uusi yritys.

Villaa joka väliin. Nyt ei muu auta.

Tatun ja Patun oudot kojeet -lastenkirjassa yksi poikien keksinnöistä on maisemakupla. Kupla laitetaan päähän ja sitten pääsee nauttimaan autenttisesta tunnelmasta vaikkapa jalkapallo-ottelussa, Saharan autiomaassa tai pallomeressä. Plop, kupla päähän ja matkalle! Tällä pakkasella voisin plopsauttaa päähäni Aruba-  ja Barbados-maisemakuplan. Ja haluan juuri siihen kliseiseen matkatoimistomaisemaan. Siihen missä köllöttelisin riippu-keinussa palmun alla drinkkilasi ja kirja kädessä ja katselisin turkoosia merta.

Onneksi on kirjat! Niiden kanssa pääsen matkalle halvemmalla ja kätevämmin. Nyt matkustan Wartburgilla Itä-Saksassa (Ingo Schulzen Adam ja Evelyn), tulin juuri Japanista (Haruki Murakamin Norweigian wood) ja seuraavaksi suuntaan Ranskaan (Martin Pagen Maailmanloppuihin tottuu).