Sivut

18. elokuuta 2013

Nappikoru ja huopapalloja






Nappikoru äidin vanhoista napeista ja huopapalleroita pihlajanmarjojen väristen puuhelmien kanssa. Pihlajanmarjat veivät ajatukset syksyyn. Huopa tuntui talviselta. Mutta en luovu vielä kesästä.

Kansalaisopisto ja paikallinen käsityökeskus tarjoavat mosaiikkia, emalointia, nahkakoruja, betonitöitä, punottuja huopakoreja ja sisustusneuleita. Liian paljon kaikkea kivaa! Toivottavasti ehdin edes johonkin noista.

14. elokuuta 2013

Paljekamerasta pokkariin




Kamerat olivat kesän kirjaston näyttelyssä. Nyt ne palasivat kotiin omille paikoilleen. Lapsi oli kysynyt filmirullan nähdessään: "Mikä tuo on?"

10. elokuuta 2013

Huopatossutehdas, kehräämö ja kartano





 
 





Yllä olevat kuvat Villa Roosan Suuri Näytelmä -kesänäyttelystä 2013

 
Ja alla olevat kuvat kehräämöstä kartanoon














Yksi päivä päätin lähteä taidenäyttelyihin. Hyvä kun päätin. Taide tekee hyvää.

Villa Roosa majailee Orimattilassa vanhassa huopatossutehtaassa. Hollolan Pyhäniemen kartanossa valmistauduttiin puistokonserttiin nykytaidenäyttelyn lomassa. Käväisin myös Orimattilan Kehräämöllä, entisessä villakehräämössä. Kotiseutumatkailua parhaimmillaan.

5. elokuuta 2013

Nämä kuvat ja värit





 
 





Nämä kuvat, tuoksut ja värit yritän palauttaa mieleen, kun pimeys sitten joskus hyökkää.

1. elokuuta 2013

Kukkia ja yksi kesäkassi







 
Satu Sivukujilta postitti minulle bloginsa arvonnan pääpalkinnon, hauskan torikassin. Torikassista tuli ainakin aluksi kirjastokassi. Kirjastokasseja pitää tässä perheessä olla useita.Värit ja kuviot ovat aikas lailla kohillaan - vai mitä sanotte? Sivukujilla taitaa asua velho, kun näin hyvin tiesi mieltymykseni!