Sivut

14. joulukuuta 2013

Piiloja ja paketteja



 

Joululahjojen paketointi on rentouttavaa puuhaa. Voisin ryhtyä päätoimiseksi paketoijaksi. Ainakin vähäksi aikaa.

Olen kehittynyt hyväksi lahjajemmaajaksi. Niin hyväksi, että tässä vaiheessa yritän muistella, mihin kaikkiin paikkoihin tonttu lahjat piilotti.

12. joulukuuta 2013

Kirjakuusia joulustressin karkottamiseksi


 
 
Lehdessä neuvotaan, miten välttää joulustressi ja kiire. Toinen kehottaa aloittamaan jouluvalmistelut ainakin kuukautta aikaisemmin. Kolmas neuvoo, miten luodaan aito joulutunnelma.
 
En hinkkaa kaakeleiden saumoja tai tee piparkakkutaikinaa itse, vaikka tuttujen Facebook-päivitykset voisivat siihen suuntaan painostaa. Saumat saavat odottaa parempia aikoja, ja Sunnuntai hoitaa meillä piparit. Värkkäsin kirjakuusia joutessani. Joulutunnelmaan pääsee näinkin.

7. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän perinteitä






 
 
Itsenäisyyspäivän viettoa kotona perinteisin menoin. Herkullinen päivällinen, piparien leipomista ja joulukorttien tekemistä.
 
Eilen työpaikan tanssiaiset presidenttipareineen, tänään Tampereen juhlat telkasta katsottuna. Löytyi vanhoja tuttujakin: Jyväskylän Toivolan Vanhan Pihan emäntä ja isäntä.