Ajamme käsivartta pitkin. Pitkä tie edessä, ainoa tie, ei yhtään risteystä matkalla Saanan ja Mallan syliin. Kuuntelemme hiljaisuutta ja kipeämme monta rappusta tunturin laelle. Huipulla tuulee.
Luontopsykologi kertoo lehdessä, että metsässä mieliala kohenee ja verenpaine laskee jo 10 minuutissa. Kilpisjärven rannalla ei kestänyt sitäkään.
Mökissä ei toimi telkkari, kännykkä ei löydä nettiyhteyttä. Olemme uutis- ja somepimennossa. Hyvä niin. Tapaamme pari retkeilijää tunturissa ja tervehdimme kaupan kassatyttöä. Muuten olemme keskenämme.
Tunturien tyyneyden jälkeen Joulupukin maa Napapiirillä matkamuistomyymälöineen, japanilaisturisteineen ja muovitonttuineen tuntuu aika hassulta.
4 kommenttia:
Voi että! Tuo oli varmaan ihan huippureissu, olisinpa mahtunut rinkkaan mukaan. Joskus tekee niin hyvää olla vaan ja vieläpä kaikkien uutisten tavoittamattomissa. Sopii minun erakkoluonteelleni.
Kirjailijatar, no huomenna saat tarkemman selostuksen! Oli hyvä reissu! Ja mahtavaa oli olla kaikkien härpäkkeiden ulottumattomissa.
Oi että mitä voimaterapiaa! Ja kitkä kuvat!
Satu, luonnonterapia on välillä hyvästä, vaikka kaupunkielämästäkin pidän.
Lähetä kommentti