Orastavan kevään toivon tietää siitä, että ompelen uudet verhot keittiöön. Ja siitä että voimistuvan valon vuoksi olen virkeämpi ja katson kotia uusin silmin. Työkaverihan sen kiteytti: kevään tulon tietää siitä, että linnut laulavat ja minä alan neuloa vimmatusti. Kevätneuleeseen on jo langat valmiina; pitäisi saada vain villaponcho ensin loppuun. Olen laittanut itseni lankojen, kirjojen ja tuikkukuppien ostokieltoon. Kaikkia tuli kevätvimmassa taas hankittua.
Meillä on nyt aina karkkipäivä.
8 kommenttia:
Ihanan retrot verhot! Ja tietty niiden kanssa täytyy ainakin joskus olla verhosuunnittelijalle innostuksen antanutta syötävää.. :)
Kiitos, Laura! Karkkipäivä-kankaasta tulee kyllä lapsuus mieleen. Lapset meillä syövät kettukarkkeja; minä taisin saada tarpeeksi jo kauan sitten...
Kettukarkit tuo kyllä lapsuuden mieleen. Vaikka minä en tainnut tykätä niistä lapsenakaan, kun olen sellainen suklaatyttö. Mutta kuulostaa silti hyvältä, että joka päivä on karkkipäivä.
Kirjailijatar, luulin, että kaikki pitivät kettukarkeista...
Minäkin olen langanostolakossa. Lankoja on ihan liikaa...
On niin keväistä, että taitaa neulomiset minulta jäädä, pitää kuopsutella pihalla.
Leena, lakot eivät vain aina pidä, kun ihana pellava/puuvillalanka hyppäsi mukaan! Meillä ei vielä pääse kuopsuttelemaan; tänäänkin pakkasaamu.
Voiko tähän sanoa, että jo on makiat verhot? Pirteät.
Katri, voi sanoa! Pirteät on ja mun lempparivärit!
Lähetä kommentti