Kummallisuuksia tänään:

Suomalaisyhtiö kauppaa energiajuomia, joissa on ikäsuositukset 7, 12 ja 18 vuotta.

Knorr mainostaa pussirisottoaineksia sloaganilla ”Risotto – sexier than potatoes”. 

Lehdessä kerrottiin, että japanilaisturistit tulevat Suomeen etsimään slow life –elämäntapaa ja haluavat suomalaiseen metsään kuuntelemaan hiljaisuutta, poimimaan mustikoita ja juoman nokipannukahvit.

Tytär käveli viime yönä unissaan. Oli jättänyt tyynynsä eteisen lipaston päälle. Kysyi aamulla: ”Milloin oravanpoikasista tulee teinejä?”

Eksyin nettisivuille, jossa vuosia parantumattomasti sairaita hoitanut sairaanhoitaja kertoo, mitä asioita ihmiset katuvat eniten hetkeä ennen kuolemaansa.

Olisinpa elänyt kuten itse halusin, en niin kuin muut odottivat.
Olisinpa tehnyt vähemmän töitä.
Olisinpa uskaltanut ilmaista tunteitani.
Olisinpa pitänyt yhteyttä ystäviini.
Olisinpa antanut itseni olla onnellisempi.

Näissä onkin miettimistä.

http://www.studio55.fi/hyvaolo/artikkeli.shtml/1410430/naita-viitta-asiaa-ihmiset-katuvat-eniten-kuolinvuoteellaan

Syöminen on nykyään kamalan vaikeaa ja monimutkaista. Pitäisi karpata ja unohtaa peruna ja leipä. Vielä jokin aika sitten piti aamupalaksi nauttia marjoja ja smoothieta, nyt pekonia ja pihviä. Juuri kun opittiin käyttämään flooraa, pitääkin syödä taas voita. En halua olla karppaaja. Skarppaaja voin olla.

Kunnon ruoka on läheltä ja luomua. Kunnottomien ruokapurkkien kyljessä E-koodit ja aromivahventeet vilisevät. Tomaateista kasvatetaan minikokoisia luumuja ja sipuleista kaalinpäänkokoisia jättiläisiä. Ruuallakin on geenit ja niitä muunnellaan. Hui.

 Ja jos oppisikin syömään mikä-milloinkin-terveellisen ruokavalion mukaan, entäs sitten ruuan ekologisuus ja eettisyys? Voiko luomuviiniä ostamalla vaientaa kolkuttavan omantunnon? Voiko mukavissa oloissa elänyttä possua syödä hyvillä mielin?

En mennyt Helsingin kirjamessuille. Siellä on ahdistavan paljon ihmisiä, tungosta, kirjoja, osastoja, houkutuksia. Alkuaikojen kirjamessut olivat sopivan kokoiset; silloin kirjailijahaastattelu tai luento mentiin kuuntelemaan saliin suljettujen ovien taakse eikä ravattu ympäriinsä mikrofonimetelissä kirjailijan luota toiselle.

Ensi viikonloppuna menen Kätevä -kädentaitomessuille ja aion olla kätevä ja pätevä. Kätevä emäntä. Vaikken olekaan messuihminen, menen silti. Menen hörhöilemään muiden käsistään kätevien kanssa ja ehkä hankin ihan vähän täydennystä lanka- ja korttivarastoon.

Oivoi, marraskuu. Alan vähitellen virittäytyä talvihorrosta varten. Pimeys tunkeutuu jokaiseen soluun ja sopukkaan vääjäämättä.

Miten voi valokuvata, kun ei ole valoa?

Kaksin käsin

Koreja ontelokuteesta

Maskotit amigurumikirjan ohjeella

Numerokyltti mosaiikkitekniikalla

Kasseja valokuvapainatuksella

Käsillä tekeminen on sitten rentouttavaa. Iloa ja tyydytystä tuo lopputuloksen näkeminen ja valmiin työn hypelöinti.

Kun virkkasin koreja ontelokuteesta, mies kysyi: "Miksi sä kudot kengännauhaa?"

Näin tänään kävelylenkillä kaikenlaista.

Mies syyti lehtipuhaltimella oman pihansa lehdet naapurin pihan puolelle. Vastapäisen talon roskalaatikoiden taakse muodostui iso röykkiö kuivuneita lehtiä. Olisipa kätevää kun voisi puhaltaa ikävät asiat muiden hoidettavaksi. Vaikka eivät syksyn lehdet ole minulle mikään ikävä asia.

Asuinalueemme perukoilla, pienellä hiekkatiellä, tuli vastaan bussi, jonka valokyltissä luki Tukholma. Olisinkohan päässyt kyytiin, jos olisin näyttänyt merkkiä pysäkillä?

Pieni poika kuljetti varovasti punaisessa muovilapiossa kuollutta lintua. Käveli kuin hautajaissaattueessa, mikä se oikeastaan olikin. Yhden miehen hautajaissaattue.

Ja olisittepa nähneet sen äidin ilmeen! Sen, jonka lapsen lehtipuhallinmies herätti päiväunilta vaunuista nukkumasta.

Haluan yksinkertaisen elämän.

Sellaisen jossa olisi
kahdenlaisia vaatteita: arkipukuja ja pyhäpukuja
kahdenlaisia hammasharjoja: pehmeitä ja kovia
kahdenlaisia jogurtteja: mansikanmakuisia ja maustamattomia
kahdenlaisia mausteita: suolaa ja pippuria
kahdenlaisia kirjoja: hauskoja ja vakavia
kahdenlaisia saippuoita: Linnaa ja Luxia
kahdenlaista musiikkia: rakkauslauluja ja itkuvirsiä
kahdenlaisia ajatuksia: hyviä ja pahoja

Haluan yksinkertaisen elämän. 

Ennen oli selkeämpää. Ei tarvinnut haluta koko ajan jotain, kun ei ollut mitä haluta. Ei  tarvinnut ottaa omaa aikaa, mennä hiljaisuuden retriittiin, meditaatiotunnille tai kuntonyrkkeilemään. Riitti kun neuloi lämmintä talveksi, parsi villasukkaa, kantoi pyykinpesuveden järvestä, hakkasi polttopuut, keitti perunat ja teki ruskean kastikkeen.

Tiedän. Nostalgisoin menyyttä aikaa.