Sivut

14. syyskuuta 2011



Tänään pää tuntuu ihan tyhjältä. Kun tarkemmin kuulostelen, pää onkin täynnä kaikkea: opintotehtäviä, käsityöideoita, viikonlopun suunnitelmia, ruokakauppalistoja, Pitäisi pikimmiten tehdä –juttuja. Pääni toimintaa haittaa jumiutunut alaselkä. Syytän työtuoliani, sitä parkaa, joka on palvellut minua pienestä koululaisesta asti. Aika kauan siis. Tuolia syytän, mutta voihan jumitus  olla iän mukanaan tuomaa vaivaa. Tuolini on nököttänyt kerrostalon ensimmäisen kerroksen kodissa, samassa huoneessa, jossa vanhempieni sänky oli. Muutettiin kaksi kerrosta ylöspäin, ja sain oman huoneen. Sinnekin tuoli tuli mukana, tietenkin. Ei uutta ostettu vain siksi, että oli uusi huone. Hiutunut kangas vaihtui kirkkaanpunaisesta viininpunaiseen, muotiväriin 1990-luvun alusta, jolloin muutin pois kotoa. Opiskelijakämppään, opiskelijaboksiin. Hassuja sanoja. Tukkikämppä, luukku, kolo, digiboksi,  asuinkumppani, kämppis, toveriyksiö. Nyt eivät opiskelijat asu soluissa, pitää olla yksiö tai kaksio. Ja mikroaaltouuni ja langaton verkkoyhteys. Voi olla, että olen väärässä.
Oliko ennen kaikki huonommin vai paremmin?

4 kommenttia:

Kirjailijatar kirjoitti...

Onko sulla sama tuoli???? Ei voi olla totta. Osta hyvä ihminen itsellesi uusi tuoli, hyvä ja sikakallis. Ja muista venytellä etureidet. No niin, siinä tuli vinkkiä kerrakseen :)

Tie on kevyt kirjoitti...

Tunnustan... Olet ilmeisesti lähettänyt mulle jonkin telepaattisen viestin, sillä istun parhaillaan uudella tuolilla, tänään hankitulla! Auttako etureisitaivutus selkään?

Anu.R kirjoitti...

Tosi tutun näköinen kirja :)

Tie on kevyt kirjoitti...

Rva Reipas, teilläkin käytössä?!