Sivut

3. lokakuuta 2011


Kirjan välistä putkahti äkkiarvaamatta valokuva esikoispojasta puolivuotiaana. Vanhojen kuvien katseluun ja vanhojen aikojen muisteluun tarvitsee virittäytyä, asettaa mieli oikeaan tunnelmaan, kääntää ajatukset menneeseen. Tuollaiset yllätyshyökkäykset hämmentävät, tulee kaikenlaista mieleen. Mihin aika oikein hujahti? Olenko nauttinut joka hetkestä? Mitä tuosta kuulapäästä on tullut? Silloin odotettiin kärsimättömänä ensimmäisiä sanoja. Tättä oli selvästi äiti ja titi tietenkin isi. Useimmiten vauvan suusta tuli gää, joka tarkoitti lähes kaikkea. 11 vuotta myöhemmin poika on melkein äitinsä pituinen ja suusta tulee useimmiten sanat noloa ja nössöä. Se asuu suihkussa, virittelee hikisiä säärisuojia kuivumaan, haluaa illalla olla hetken halailtavana.
Lapsena ihmettelin vanhempia ihmisiä, jotka päivittelivät ajan kulkua, ja nyt olen samanlainen siunustelija. ”Voi hyvänen aika kun olet kasvanut viime näkemästä. Kyllä se aika kuluu.” Silloin itsestä tuntui, ettei ikinä ole 10-vuotias, yläasteella, baarikelpoinen, autokoululainen, ammatti-ihminen. Vuosiluvut tuntuivat käsittämättömiltä. Miten joskus voi olla vuosi 2000?

3 kommenttia:

Kirjailijatar kirjoitti...

Minä just tänään ihmettelin samaa, että mihin puoli vuotta on hävinnyt? Ja samaa ihmettelin, kun katselin vanhoja valokuvia viikonloppuna, neljä vuotta on mennyt yhdessä hujauksessa. Ensin hiukkasen ahdisti, sitten päätin, ettei kannata. Antaa mennä vaan :)

Katri kirjoitti...

Ihania ajatuksia ja ajankohtaisia minullekin. Mun esikoinen on 9 ja olen ihan varma, että joku on repinyt kalenteristani 9 vuotta pois. Muistan kuin eilisen, kun istuin keittiössä ja katsoin pihalla olevaa punaisena hehkuvaa pihlajaa ja mietin miten mä selviä vauvan kanssa. Miten jaksan? Osaanko kasvattaa? Voiko näitä joskus olla usempikin? Kyllä. Minustakin on tullut ajankulu päivittelijä. :D

Tie on kevyt kirjoitti...

Kirjailijatar, tuo on mainio asenne! Antaa mennä vaan!

Katri, ihan samoja ajatuksia minullakin oli vauvan kanssa, päällimmäisenä, mitähän tästä seuraa, kun olen maailmaan uuden ihmisen saattanut.